Mitä mieltä Aira Samulin on potilaan oikeuksista?
Aira Samulin on kaikkien tuntema ikiliikkuja ja suomalaisten liikuttaja. Mitä mieltä hän on potilaan oikeuksista?
Hyrsylän Mutkan emäntä, matkailuyrittäjä ja taiteilija Aira Samulin sanoo, että hyvä hoitokokemus on kiinni myös ihmisen omasta asenteesta. Potilaan oikeuksien tunteminen voi kuitenkin osaltaan auttaa suhtautumaan tilanteeseen oikein.
- Jokainen meistä on joskus potilaana, ja meillä kaikilla on silloin laillinen oikeus hyvään hoitoon ja kohteluun. Pitkän elämänkokemukseni turvin voin sanoa, että hyvän kohtelun saaminen on todennäköisintä, kun itse lähtee tilanteeseen mieli myönteisenä ja avoimena, hän sanoo.
Aira ymmärtää, että lääkärillä ja hoitajilla voi olla niin kiire, etteivät he aina ehdi selittää kaikkea perusteellisesti. Potilas taas voi olla niin hämillään, ettei muista kysyä kaikkea, mitä alunperin aikoi. Yhdeksi ratkaisuksi Aira ehdottaa kotona kirjoitettua muistilistaa, jonka voi ottaa mukaan vastaanotolle.
- Kyllä kysyvälle vastataan. Laissa asti lukee, että asiat on selitettävä kysymättäkin ja niin, että potilas ymmärtää.
Omainen mukaan tarvittaessa
Joskus voi tuntua vaikealta mennä vastaanotolle yksin. Joskus potilas suorastaan tarvitsee jonkun seurakseen. Aira kannustaa ottamaan mukaan omaisen tai ystävän, jos sopiva henkilö löytyy ja sillä tavoin tuntuu kivemmalta.
- Neljä korvaa kuulee aina paremmin kuin kaksi. Voi olla vaikeaa muistaa kaikkia sairauteen ja hoitoon liittyviä yksityiskohtia jälkeenpäin. On hyvä, jos voi myöhemmin tarkistaa ystävältä, mistä oli puhetta. Yksi vaihtoehto on myös muistiinpanojen tekeminen, Aira sanoo.
Läheinen voi myös pitää potilaan puolta, kun keskustellaan hoitovaihtoehdoista. Potilaslaki antaa mahdollisuuden siihenkin, ettei aina tarvitse suostua ensimmäiseen ehdotettuun vaihtoehtoon.
- Keskustelemalla voidaan ehkä löytää sellainen hoito, joka sopii potilaalle paremmin, mutta on myös lääkärin kannalta hyväksyttävä. Läheinen voi osallistua keskusteluun, jos esimerkiksi iäkäs potilas ei itse täysin ymmärrä, mistä on kysymys.
Lääkärin sana ei ole laki
Lääkäri on sairauksien ja niiden hoidon asiantuntija. Potilas on kuitenkin aina oman sairautensa asiantuntija.
- Lääkärin sana on lähes laki monelle. Tämä on hyvä asia, jos se saa ihmisen vaikkapa ottamaan lääkkeensä tunnollisesti. Siitä voi kuitenkin olla haittaa, jos se johtaa siihen, että ihmistä hoidetaan tavalla, jota hän ei ymmärrä, tai jos hoitoon liittyy riskejä, joita hän ei halua ottaa.
Aira uskoo, että lääkärit pyrkivät hoitamaan potilaitaan parhaalla mahdollisella tavalla. Se voi kuitenkin olla vaikeaa, jos potilas kunnioittaa lääkäriä niin paljon, ettei uskalla kertoa huolistaan tai kokemistaan hoidon haitoista. - Esimerkiksi lääkkeistä on nykyään usein saatavana monta vaihtoehtoa. Kaikki eivät sovi potilaalle yhtä hyvin, ja se on yksilöllistä. Olisi tärkeää rohkaistua puhumaan tästä lääkärin kanssa, Aira sanoo.
Myyntilupa tarkoittaa tutkittua
Aira pitää selvänä, että hyvä hoito tarkoittaa lääkehoidossa hoitoa ensisijaisesti myyntiluvallisella lääkkeellä.
- Kun lääke on saanut myyntiluvan, se on tutkittu ja sen turvallisuutta seurataan jatkuvasti. Tiedän, että lääkäri voi harkita muutakin vaihtoehtoa esimerkiksi jos myyntiluvallista lääkettä ei ole saatavilla, mutta sen pitäisi olla poikkeus, hän sanoo.
Jos Aira joutuisi ratkaisemaan, hoidetaanko häntä itseään tai hänen läheistään myyntiluvallisella lääkkeellä vai lääkkeellä, jolla ei ole myyntilupaa tämän sairauden hoitoon, hän valitsisi ehdottomasti myyntiluvallisen.




