Oikeus hakea korvausta lääkevahingosta

Lääkevahingolla tarkoitetaan ruumiillista sairautta tai vammaa tai niihin rinnastettavaa vakavaa psyykkistä sairautta, jonka on todennäköisesti aiheuttanut potilaan käyttämä lääke. Lääkevahinkovakuutus korvaa lääkkeistä käyttäjälle aiheutuneita yllättäviä haittavaikutuksia. Se koskee vain Suomesta apteekista hankittuja lääkkeitä. 

Lääkkeen käytön ja haittavaikutuksen välillä tulee olla todennäköinen syy-yhteys. Jotta lääkevahingosta voidaan maksaa korvausta, vahingosta tulee seurata vähintään 14 päivän yhtäjaksoinen toimintakyvyn aleneminen, pysyvä ruumiinvamma tai sairaus tai kuolema. Lääkevahinkona ei pidetä sitä, että lääke ei tehoa toivotulla tavalla.

Lääkevahingosta voi hakea korvausta lääkevahinkovakuutuspoolilta. Ennen lääkevahinkoilmoituksen tekemistä on hyvä keskustella hoitavan lääkärin tai muun hoitohenkilökuntaan kuuluvan kanssa. Vahinkoilmoitusta ei välttämättä kannata tehdä heti oireiden ilmaannuttua, koska asian käsittelyssä voidaan tarvita tietoja terveydentilan myöhemmästä kehityksestä. Vahinkoilmoituksen tekemiseen on aikaa kolme vuotta siitä, kun hakija sai tietää lääkkeen aiheuttamasta vahingosta. Korvausvaatimus on kuitenkin esitettävä viimeistään 10 vuoden kuluessa siitä, kun hakija lopetti lääkkeen käytön.

Vahinkoilmoituslomakkeen voi tulostaa poolin verkkosivujen kautta tai tilata puhelimitse. Lääkevakuutuspooli arvioi, onko kyseessä korvattava lääkevahinko. Korvauspäätös lähetetään hakijalle. Myönteisen päätöksen mukana tulee korvaushakemuslomake, jolla ilmoitetaan vahingosta aiheutuneet kustannukset. Alkuperäiset laskut ja tositteet on tärkeää säilyttää korvaushakemusta varten.

Lääkevahinkovakuutuksesta voidaan korvata vain asianmukaisen lääkityksen aiheuttamat haittavaikutukset. Jos lääkkeen määräämisessä tai antamisessa on tapahtunut virhe tai jos vahinko on aiheutunut reseptilääkkeen toimittamisesta apteekista reseptin tai säännösten vastaisesti, kysymyksessä saattaa olla potilasvahinkolain nojalla korvattava vahinko. Korvausta siitä haetaan Potilasvakuutuskeskukselle tehtävällä ilmoituksella.