Oikeus hyvään hoitoon

Suomessa pysyvästi asuvilla on oikeus laadullisesti hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hyvää hoitoa ei aina ole mahdollista määritellä yksiselitteisesti. Yleensä lähdetään kuitenkin siitä, että hoidon tulee olla lääketieteellisesti perusteltua ja että se tulee toteuttaa hyväksyttävien hoitokäytäntöjen mukaan.

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim laatii ja ylläpitää valtakunnallisia hoitosuosituksia, joiden tavoitteena on parantaa hoidon laatua. Valtaosa lääkäreistä käyttää Käypä hoito -suosituksia hoitopäätöstensä tukena.

Oikeus hoitoon on lain mukaan olemassa niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä.

Hyvän lääkehoidon yksi peruspilareista on myyntilupajärjestelmä. Myyntilupa merkitsee, että lääkkeen teho ja turvallisuus nimetyn sairauden hoidossa on todettu perusteellisin tutkimuksin. Myyntiluvan saaneiden lääkkeiden turvallisuutta seurataan jatkuvasti. Joskus lääkettä kuitenkin käytetään eri tarkoitukseen kuin mihin se on saanut myyntiluvan, jolloin sen turvallisuutta ei seurata järjestelmällisesti. Suomessa lääketurvallisuutta valvoo Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea.